Käyt kauppaa vapaudellasi

Tässä se nyt on. Syksystä asti tehtävälistoilla pyörinyt kaiken kirjoittamattomuuden alku  ja juuri hieman ironisesti siitä, miten kaikkea tärkeäksi kokemaansa oikein pitäisi ehtiä tekemään. Lokakuusta asti olen tätä pyöritellyt samalla duracellpupuillen kaikkea enemmän tai vähemmän merkityksellistä, vaikka kaiken aikaa olen tiennyt sen mitä nyt tulen kertomaan, mutta ehkä juuri kiireiden haaliminen ja fiksumpaan asioiden järjestämiseen liittyvien asioiden tietäminen ovat johtaneet ymmärryksiin, jotka muuten olisivat jääneet tajuamatta. Ajattelin, että voisin tässä puolen vuoden jälkeen vähitellen ottaa opiksi itse tietämistäni asioista ja samalla selkiyttää niitä jakamalla muillekin, sharing is caring ❤

Oikeastaan koko vapaudella pelaamisen konsepti on hiipinyt elämään aika huomaamatta: kun vielä ala-asteella vaikutusvalta omaan elämään ulottui kissa- ja pupupaidan välisen valinnan tasolle ja lukiossa saattoi päättää missä luokissa luuhaa päivänsä ja missä harrastuksissa iltansa, nyt tai viimeistään parin vuoden päästä ihan kaikki ja ihan kaikkeen liittyvät tuntemukset on suoraa seurausta omista valinnoista. Helposti ajattelee, että elämäntilanne vain ajaa joko ylitäyteen tai sisällöttömän tuntuiseen elämään ja että mahdoton to do -lista on eräänlainen merkityksellisyyden statussymboli, mutta tähän päätyminen on vain merkki pelkuruudesta tehdä valintoja ja arvostuksen puutteesta omia unelmia kohtaan. Tuon rumemmin en tuskin voisin kiireisyyttäni ilmaista mutten toisaalta myöskään totuudenmukaisemmin.

Tavallaan aika toimii kuin valuutta. Sitä on rajallinen määrä ja sitä voi käyttää mihin vain ajanvietteisiin, joista saa aina jotain takaisin; elämyksiä, kokemuksia, pikaista mielihyvää. Investoimalla aikaansa pieninä palasina johonkin, vaikka kielen tai jonkin muun opiskeluun, voi jonkin ajan kuluttua huomata huimaakin kehitystä. Ajan käyttö on siis eräänlaista antamisen ja saamisen tasapainoilua, mutta monimutkaisen tästä pelistä tekee se, ettei aikaa koskaan saa takaisin ja toisin kuin raha se kuluu vaikkei mitään päätöksiä tekisikään.

Suuri kysymys on siis se, minkä tekeminen on viemisen ja antamisen suhteeltaan ajankäyttösi arvoista, mikä taas riippuu siitä, paljonko omaa aikaansa ja pohjimmiltaan itseään arvostaa. Asioihin sitoutumistaan on siis syytä miettiä tarkkaan, sillä mahdollisuus tehdä ja kokea kaikki se mitä aina on halunnut on täysin ulottuvilla jos sen itselleen antaa.

Nyt alkaa mennä juttu hieman kryptiseksi, joten valotan käytännön esimerkillä. Hölmö abi, joka on toisaalta sen verran fiksu että on viimein keksinyt mitä haluaa tehdä elämällään, lupautuu töihin tunnin matkan päähän, toimittamaan abikronikkaa, kolmeen eri tiimiin musikaaliin ja samalla painaa verkkokurssia, jolla haluaisi opiskelemaan. Samalla nuo juuri keksityt unelmat sekä yleinen elämässä viihtyminen edellyttäisivät vähintään parit treenit päivään, lukemista, kirjoittamista, musisoimista sekä sellaista yleistä mukavaa chillailuaikaa. Kun hommaa on liikaa kaikki kiva ja pahimmillaan lepääminen jää toissijaiseksi. Tulos? Ärsyttää. Toki kaikki on ollut mielettömän antoisaa, mutta kyllä siinä aina vähän itsensä menettää kun omat jutut jäävät sivuun ja urheilumäärät niin vähäisiksi että tuntuu kuin vähitellen surkastuisi pois.

Kaltaiseni keskimääräistä aktiivisemmat kaikenhoitajat varmasti tunnistavat ilmiön, jossa kerran johonkin mukaan lähtenyt ottaa kantaakseen vielä kaikenlaista muutakin mukavaa, sillä hän todetusti saa hommat hoidettua. Koska todellinen merkityksellisyyden tunne tulee asioista, joita ei tee muita vaan itseään varten ja kiireiden keräytyessä juuri nämä jäävät jalkoihin, alkaa vähitellen tuntua, ettei mitään omia juttuja ehkä koskaan ollutkaan. Todellista pärjäämistä ei ole se, että paahtaa menemään niin paljon kuin vain ehtii vaan se, että osaa ja uskaltaa ottaa itselleen sopivasti tehtävää. Mikään ei ole pakollista, ellei niin itsensä kohdalla päätä, siis vapautta on tasan niin paljon kuin sitä itselleen antaa, ja todellista rikkautta arjen väljyys: designvaatteet ei paljon lohduta jos ystäviään ei ehdi nähdä koskaan, eikä rantahuvila, jos siellä ei ikinä ehdi viettää aikaa.

Oikeastaan yritin tässä vain miljoonan analogian kautta tehdä itselleni selväksi yhden yksinkertaisen asian: jos tuntuu, että tekemistä on liikaa, sitä voi olla hyvä idea vähentää. Toisaalta kyse on myös tasapainosta, liian vähä ahdistaisi varmasti vielä enemmän eikä mikään tunnu paremmalta kuin kotiin lösähtäminen menontäyteisen päivän jälkeen. En myöskään halua demonisoida kulunutta aikaa, olenhan minä ollut onnellinen, mutta olisin vain vielä onnellisempi jos saisin tehtyä enemmän sitä minkä todella koen tärkeäksi; luettua ja habailtua ja hakkeroitua ja soiteltua ja pidettyä hauskaa sekä tietysti kirjoiteltua. Tässä pahimman suon hälventyessä ja to do -listojen täyttämän aivokapasiteetin vähetessä ovat suurten ajatusten aavistukset kaivautuneet ulos aivojen sopukoista ja aion niistä kirjoittaa. Vaikka koiralle jos muita ei kiinnosta.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: